Varsinaisen Covid-19-taudin ohella pandemia on tuonut terveyskysymykset monella eri tavalla esille ja terveyden tärkeys on konkretisoitunut. Etätyö ja muut rajoitukset ovat lisänneet mielenterveyden ongelmia, myös erityisesti maahan muuttaneiden keskuudessa. Monella Suomeen muuttaneella on ollut huoli myös muissa maissa asuvista omaisistaan, jos toisessa maassa tautia ei ole saatu yhteiskunnallisesti haltuun niin hyvin kuin Suomessa. Mielen- ja fyysisen terveyden haasteet ovat vaikuttaneet myös kotoutumiseen ja työllisyyteen.
Olemme saaneet tietoa ja palautetta verkostomme jäseniltä, että tietoa Covid-19-taudista ja rokotteista ei ole ollut saatavilla riittävästi heidän omalla kielellään. Huhut ja epäluulo ovat päässeet leviämään verkossa. Olemme yrittäneet omissa tiedotuskanavissamme jakaa monikielistä tietoa, kun olemme sellaista löytäneet ja saaneet luotettavista lähteistä, esimerkiksi Helsingin kaupungilta.
Tiedottamisessa ja viestien kohdentamisessa on ollut monia haasteita. Vieraskielisen väestön keskuudessa levisi yhdessä vaiheessa useampia tartuntoja ja toisaalta rokottaminen on ollut hitaampaa tässä ryhmässä. Näistä haasteista on uutisoitu, ja viranomaiset ovat yrittäneet kohdentaa viestintää ja rokotteita. Tämä on toisaalla herättänyt rasistista vihamielisyyttä, ja toisaalta viranomaisten ja terveydenhuoltohenkilökunnan toiminta on tuntunut joistakuista etniseltä profiloinnilta.
Monihelikin on tuonut esiin tarpeen monikieliselle ja kohderyhmät tavoittavalle koronaviestinnälle. Terkku-hankkeemme teemoja on laajennettu pandemian myötä. Hankkeen koordinaattori Lauren Stevens ja harjoittelija Sonja Verkasalo ovat osallistuneet koronaviestintään liittyvään yhteistyöhön, kuten Suomen Punainen Ristin Monikanavaisen ja -kielisen koronaviestinnän koordinointi (MMKV) -hankkeeseen, Sosiaali- ja terveys- ja työ- ja elinkeinoministeriöiden sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaan Monikielisen ja monikanavaisen koronaviestinnän toimintaryhmään, sekä Helsingin kaupungin ja järjestöjen yhteiseen koronaryhmään, ja tuonut näillä foorumeilla havaitsemiamme haasteita ja tarpeita esiin.
Toinen keskeinen korona-aikaa leimaava ilmiö on digitalisaatio. Digitalisaatiokehityksellä on ollut niin myönteisiä kuin negatiivisia seurauksia.
Järjestöjen digitalisaatio eteni harppauksin keväällä 2020, kun siirsimme nopeasti toimintaa etäyhteyksien varaan. Kuitenkin vaikka digitalisaatiota ja digiosallisuutta edistetään yhteiskunnassa laajasti, maahan muuttaneet ja heidän järjestönsä jäävät helposti selvitysten ja koulutusten ulkopuolelle. Vuoden 2021 aikana DigiUp-hankkeemme kartoittaa monikulttuuristen järjestöjen tarpeita, jotka ovat kasvaneet koronan aiheuttaman digiloikan myötä.
Koronapandemian aikana järjestöjen perustoiminnot ja aktiviteetit, mukaan lukien asiakastyö, siirtyivät verkkoon, mikä on vaatinut järjestöillä sopeutumista uuteen normaaliin. Tämä on kasvattanut tarvetta moninaiselle ja monikieliselle digituelle.
Olemme osallistuneet digitaalisten oikeuksien, palveluiden ja verkostojen kehitystyöhön, jotta monikulttuuriset järjestöt ja kieli- ja kulttuurivähemmistöt otetaan digitaalisissa palveluissa paremmin. Verkostomme ovat olleet aktiivisia ja kiinnostuneita kulttuurisen ja sosiaalisen saavutettavuuden huomioimiseksi. Digitukea kehittävissä tahoissa on käyty keskustelua poikkeustilan vaikutuksesta kieli- ja kulttuurivähemmistöihin.
Vaikka koronapandemia on ensisijaisesti yhden tarttumataudin leviämistä, se on aiheuttanut huomattavan määrän muitakin vaikutuksia omassa toiminnassamme, verkostoissamme ja kohdeyleisöissämme. Eriarvoisuus on lisääntynyt mutta olemme tehneet myös paljon työtä tiedottamisessa ja tukemisessa ja tiedämme, että tälle työlle on tarvetta jatkossakin.
