Harjoittelijaksi
Moniheli ottaa vuosittain kolmesta kuuteen työharjoittelijaa tai työkokeilijaa. Harjoittelu tai työkokeilu meillä tarjoaa oivan mahdollisuuden tutustua monikulttuuriseen järjestötoimintaan innostavassa, joustavassa ja kansainvälisessä työympäristössä. Tältä sivulta löydät myös muuta tietoa työnhausta Suomessa.

Harjoittelijan tehtävät Monihelissä ovat monipuoliset: yleiset avustavat toimistotehtävät, käännöstehtävät, viestintä, tapahtumien järjestely, jäsenjärjestöjen auttaminen, Monihelin eri hankkeissa avustaminen jne. Muokkaamme tehtäviä harjoittelijan osaamisen mukaan, ja tarjoamme halukkaille haastavampia tehtäviä oman erityisosaamisen perusteella.
Arvostamme oma-aloitteisuutta, rohkeaa otetta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja aitoa kiinnostusta toimia monikulttuurisessa järjestökentässä. Harjoittelu Monihelissä edellyttää sekä suomen että englannin kielen osaamista (tehtävien mukaan toinen vähintään hyvä eli B2, ja toinen erittäin hyvä tai erinomainen, vähintään C1). Muu kielitaito (erityisesti arabia, somali, dari, venäjä, kiina, kurdin kielet, ranska…) on iso plussa. Lisäksi edellytämme hyviä IT-taitoja.
Harjoittelut ovat palkattomia ja kestävät vähintään 6 viikkoa, mielellään 2-6 kuukautta. Kesäkuun lopun ja heinäkuun aikana meillä ei ole toimintaa.
Jos kiinnostuit harjoittelusta Monihelissä, täytä alla oleva lomake ja otamme yhteyttä mikäli harjoittelu onnistuu.
Materiaaleja työnhakuun
Materiaalit on tuotettu Monihelin Töissä Suomessa-hankkeessa, ja ne ovat englanninkielisiä. Pääset katselemaan materiaaleja klikkaamalla alla olevia linkkejä. Materiaalit aukeavat uuteen välilehteen.
Mentorointi
Mentorointi antaa mahdollisuuden tutustua sekä Suomen työmarkkinoille että muihin maahanmuuttajataustaisiin työhakijoihin. Saat vinkkejä piilotyöpaikkoista, CV:n ja hakemuksien kirjoittamisesta ja vahvuuksiesi tunnistamisesta. Mentoroinnin tavoite on antaa osallistujille vanhemman ammattilaisen avulla uusia näkemyksiä työelämään ja työllistymiseen.
Alta löydät linkkejä mentorointia tarjoaviin tahoihin:
Womento tavoitteellista työuramentorointia korkeasti koulutetuille maahan muuttaneille naisille (Väestöliitto)
HelsinkiUNI International Talent Programme (HITP) (Helsingin Yliopisto)
Redi – Työnhakuvalmennus verkossa (Cimson koulutus, TE-toimiston kautta)