Aktiivinen toimijuus
Aktiivinen toimijuus – yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja osallisuutta edistävät palvelut -ryhmähanke on Euroopan Unionin Sosiaalirahaston (ESR+) rahoittama ja THL:n koordinoima. Moniheli toteuttaa maahan muuttaneita koskevan osahankkeen.
Aktiivinen toimijuus – yhdenvertaisuutta, syrjimättömyyttä ja osallisuutta edistävät palvelut -ryhmähanketta toteuttavat yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin yliopisto, Kajaanin kaupunki, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, Moniheli ry, Romano Missio ry, Setlementti Tampere ry sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialue.
Ryhmähankkeessa kehitetään sosiaalipalveluja kolmelle muuhun väestöön verrattuna suurimmassa huono-osaisuusriskissä olevalle väestöryhmälle; maahanmuuttaneille, ihmiskaupan uhreille (myös muut kuin maahanmuuttaneet) ja romaniväestölle.
Monihelin osahanke
yhteystiedot
Lubica Vysna
Asiantuntija
+358 (0)50 530 0720
lubica.vysna@moniheli.fi
English, Suomi,
slovenčina, čeština
Työpaketti 1: yhteistyön vahvistaminen
Osahankkeen ensimmäinen työpaketti on saatu päätökseen keväällä 2026. Ensimmäisessä työpaketissa keskityimme kehittämään yhteistyötä hyvinvointialueiden ja järjestöjen välillä.
Moniheli tukee osahankkeessa maahan muuttaneiden johtamien järjestöjen osallistumista erilaisiin temaattisiin verkostoihin ja järjestöneuvottelukuntiin hyvinvointialueilla. Toiminnan tasolla kannustamme tiivimpään yhteistyöhön kotoutumista tukevien sosiaalipalveluiden ja järjestöjen välillä.
Tätä tarkoitusta tukee ensimmäisen työpaketin lopputuote, Co-Act-yhteistyömalli järjestöille ja hyvinvointialueiden sosiaalipalveluille.
Katsaukset järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyöhön
Co-Act Model: Yhteistyömalli järjestöille ja hyvinvointialueille
Co-Act Model on Moniheli ry:n kehittämä käytännön viitekehys, joka vahvistaa monikulttuuristen järjestöjen ja hyvinvointialueiden kotoutumista tukevien sosiaalipalvelujen yhteistyötä.
Mallia on rakennettu maahanmuuttajien, järjestöjen, kuntien ja kotoutumisen ammattilaisten haastattelujen pohjalta. Tiiviimpi yhteistyö tekee palveluista saavutettavampia ja tehokkaampia: vahvemmat ammatilliset suhteet auttavat maahanmuuttajataustaisia asiakkaita löytämään oikeat palvelut ja madaltavat kynnystä ottaa niihin yhteyttä.
Co-Act Model esittelee konkreettisia tapoja tehdä yhteistyötä, kuten yhteiset verkostoitumistilaisuudet, sosiaalipalveluasiakkaiden vierailut järjestöjen tiloissa, yhteiset hankkeet palveluaukkojen paikkaamiseksi sekä yhteisen viestintäalustan, ja kuvaa myös tarpeet, joihin nämä toimet vastaavat.
Kartoitus järjestöyhteistyöstä hyvinvointialueilla
Touko-kesäkuussa 2024 Moniheli ry kartoitti hyvinvointialueiden ja monikulttuuristen kansalaisjärjestöjen yhteistyön nykytasoa. Lyhyt kysely lähetettiin kaikille hyvinvointialueille ja Moniheli-verkoston jäsenille. Kyselyn lisäksi tietoa saatiin henkilökohtaisissa tapaamisissa HYTE ry:n ja alueellisen ELY-keskuksen järjestämiin Uudenmaan alueen kiintiöpakolaistilannetta koskeviin tapaamisiin osallistuneiden vastuutyöntekijöiden kanssa.
Kyselyn tulokset osoittavat, että hyvinvointialueet ovat järjestöille yhä vieras rakenne, ja yhteistyö näyttäytyy erilaisena alueiden ja järjestöjen näkökulmasta. Vaikuttaa myös siltä, että yhteistyön käynnistäminen vaatii järjestöiltä huomattavan määrän työtä, johon monilla pienillä järjestöillä ei ole resursseja. Lue raportti kyselystä alta.
Mitä hyvinvointialueiden tulisi ottaa huomioon kun kehitetään palveluntarpeen arviointia kotoutujalle? Julkisten sidosryhmien ja kansalaisjärjestöjen välinen yhteistyö on ratkaisevan tärkeää suorassa asiakastyössä, mutta se on välttämätöntä myös sopivien kotoutumispolitiikkojen ja -palvelujen kehittämisessä.
Monihelin kartoitus avaa järjestöyhteistyön mahdollisuuksia palvelutuotannossa ja sisältää hyvinvointialueille suunnatut suositukset kotoutumisen palveluntarpeen arvioinnin kehittämiseen.
Työpaketti 2: osallisuuden edistäminen
Osahankkeen toinen vaihe toteutetaan vuosina 2026-2027.
Toisessa työpaketissa keskitytään osallistamaan maahan muuttaneita sosiaalipalveluiden kehittämiseen. Tavoitteena on lisätä sosiaalipalveluiden tehokkuutta ja kykyä tavoittaa asiakkaita.
Työpaketissa 2 kartoitamme ensin maahan muuttaneiden osallisuuden tilannetta sosiaalipalveluiden kehityksessä hyvinvointialueilla. Etsimme erityisesti hyviä esimerkkejä sekä syitä sille, miksi yhteiskehittäminen on saattanut epäonnistua.
Toisen työpaketin seuraavassa vaiheessa järjestetään yhteiskehittämisen pilotti joka arvioidaan huolellisesti.
Lopputuotoksena on kirjallinen raportti, malli maahan muuttaneiden osallistamisesta palveluiden kehittämiseen ja opas palveluiden yhteiskehittämiseen Hackathon-metodia käyttämällä.
Maahan muuttaneiden asiakkaiden osallistuminen sosiaalipalveluissa: opas ammattilaisille
Tässä oppaassa tarkastellaan maahan muuttaneiden asiakkaiden osallistumista sosiaalipalvelujen kehittämiseen Suomessa. Erityistä huomiota kiinnitetään osallistumisen esteisiin. Lisäksi keskitytään käytännön keinoihin, joilla yhteiskehittämisprosesseja voidaan parantaa. Havainnot perustuvat valtakunnalliseen kyselyyn, hyvinvointialueiden työntekijöiden ja maahan muuttaneiden asiakkaiden haastatteluihin sekä järjestöjen edustajien kanssa käytyihin keskusteluihin.
Tulokset osoittavat, että merkityksellinen osallistuminen edellyttää saavutettavaa tietoa, ammattitaitoista tulkkausta, luottamuksen rakentamista, riittäviä resursseja, kulttuurisensitiivisiä toimintatapoja sekä vahvempaa yhteistyötä julkisten palvelujen ja maahanmuuttajajärjestöjen välillä.