

Suomi-Syyria ystävyysseuran toiminnan tavoitteena on arabiankielisen väestön Suomeen kotoutumisen edistäminen ja helpottaminen. Tavoitteena on lisäksi lähentää Suomen ja Syyrian kansoja ja edistää niiden keskinäistä vuorovaikutusta. Syyrian kriisin aikana yhdistyksen toimintaan on kuulunut myös osallistuminen maan olosuhteiden asiantuntijoina Syyriaa koskeviin keskusteluihin suomalaisessa mediassa, sekä kriisistä kärsineiden auttaminen sekä Suomessa että Syyriassa.
Yhdistys järjestää erilaisia syyrialaiseen kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä tapahtumia, kuten näyttelyitä, konsertteja, verkostoitumistapahtumia, juhlia ja retkiä. Yhdistys osallistuu myös itse tapahtumiin aktiivisena kannanottajana ja syyrialaisen kulttuurin ja Syyrian nykytilanteen asiantuntijana. Syyrian kriisin aikana toimintamuodoiksi ovat vakiintuneet erilaisten hyväntekeväisyystapahtumien järjestäminen ja koordinointi.
Suomen ja Syyrian ystävyysseuran 10-vuotisjuhlan kunniaksi on julkaistu toimintakertomus, jonka voi lukea järjestön verkkosivuilta.
