Kuka olen ja miten päädyin OmaPolku-hankkeeseen?
Nimeni on Hope Nwosu. Työskentelen vertaisopettajana ja projektityöntekijänä OmaPolku-hankkeessa. Olen ollut mukana OmaPolku-hankkeessa sen perustamisesta lähtien, vuodesta 2020 asti. Ennen OmaPolkuun liittymistä työskentelin vertaistuutorina Niitty-hankkeessa. Diasporaperheinen kielellinen ja kulttuurinen voimaantuminen on itselleni tärkä aihe. Työskentely OmaPolkussa on motivoinut minua parantamaan ammattitaitoani lisäkoulutusten, kuten yhteiskuntaorientaattorin koulutuksen ja kulttuurisovittelijakoulutuksen, kautta. Opiskelen tällä hetkellä Laurea-ammattikorkeakoulussa sosiaalialan opintoja syventääkseni tietämystäni suomalaisesta sosiaalijärjestelmästä sekä saadakseni paremmat valmiudet tarjota kokonaisvaltaista tukea perheille erilaisissa elämäntilanteissa. Vapaa-ajallani kirjoitan novelleja. Olen myös Suomen Pen:in hallituksen jäsen ja Igbo Language and Culture Advancement Initiative ry:n (ILCAN) perustajajäsen.
Perheiden tukeminen lasten koulutus -ja urapolun varrella
Maahanmuuttajataustaisten perheiden tukeminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Yksi tärkeimmistä syistä, miksi tulin OmaPolkuun, oli se, että voisin tarjota tukea perheille heidän lastensa koulutuksessa ja urapolussa Suomessa. Kouluikäisten lasten vanhempana koen voimaannuttavana sen, että saan yhteyden muihin samankaltaisessa tilanteessa oleviin vanhempiin ja voin jakaa ammatillisia ja henkilökohtaisia kokemuksiani suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutuvien kanssa. Kuten tiedämme, koulutus on minkä tahansa yhteiskunnan perusta, ja monille maahanmuuttajille kotoutuminen tarkoittaa muun muassa oikean koulutus- ja urapolun valintaa ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.
Vanhempien voimaantuminen – kysymyksiä ja vastauksia niihin vertaisryhmissä
Kokemukseni niin verkossa että kasvokkain toimivien vertaisryhmien vetämisestä on osoittanut, että OmaPolku on täyttänyt tyhjiön monien vanhempien pyrkimyksissä tukea paremmin suojattinsa koulutusta ja uraa Suomessa. Olen nähnyt vanhempien voimaantuvan vertaisryhmistämme saamansa tiedon kautta. Monilla vertaisryhmiin osallistuvilla vanhemmilla on paljon kysymyksiä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja siitä, miten he voisivat tukea huolhottaviaan heidän tulevalla urallaan. Tapaamisten päätteeksi vanhemmat saavat paitsi käytännön tietoa siitä, miten navigoida sokkelossa, myös vertaistukea muilta samassa veneessä olevilta vanhemmilta. Vanhemmilta saamani myönteinen palaute motivoi minua kehittämään jatkuvasti fasilitointitaitojani, jotta voisin tukea perheitä paremmin. Vertaisryhmät ovat olleet hyvä kanava käsitellä vanhempien oletuksia ja kokemaansa syrjintään liittyviä tunteita Suomessa. Ryhmissämme on keskusteltu muun muassa kriteereistä, joita käytetään sijoitettaessa oppilaita suomi toisena kielenä (S2) -luokille, sekä kielen merkityksestä kodin ja koulun välisessä tehokkaassa kommunikaatiossa. Olen nähnyt vanhempien huokaavan helpotuksesta saatuaan vertaisryhmiltämme tietoa suomalaisesta koulutuksesta. Vanhemmat toivovat, että olisivat tienneet OmaPolkusta aikaisemmin ja toivovat, että tällaista toimintaa olisi tarjolla myös tulevaisuudessa. Vertaisohjaajana kohdatessani vanhempia, joilla on erilainen sosiokulttuurinen tausta, olen oppinut suhtautumaan sensitiivisesti jokaisen osallistujan kokemukseen kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Onneksi en ole jäänyt yksin vastaamaan vanhempien kysymyksiin vertaisryhmissä. Asiantuntijoiden, kuten opettajien, opinto-ohjaajien ja OmaPolku-asiantuntijoiden tuki on ollut korvaamatonta ja kannustanut minua antamaan parastani.
Muutoksia – kuinka huomioida kaikki osapuolet suomalaisessa koulutuksessa
Jos voisin muuttaa jotakin suomalaisessa koulutuksessa, haluaisin, että suomalainen koulutus olisi osallistavampaa ja ottaisi paremmin huomioon maahanmuuttajaperheiden erilaiset taustat ja tarpeet. Haluaisin myös, että koulun ja kodin välinen yhteistyö olisi ennakoivaa. Tämä johtuu siitä, että jotkut vanhemmat uskovat, että suomenkielinen perusopetus ja lukiokoulutus on suunniteltu kantasuomalaisille, eikä sujuvaa kielitaitoa vailla olevia juurikaan huomioida.
Kokemukseni OmaPolun parissa
OmaPolku on ollut minulle suuri oppimiskokemus. Vanhempien kohtaamisen kautta opin kunnioittamaan jokaisen osallistujan elettyä kokemusta syrjinnästä tai epäoikeudenmukaisesta kohtelusta jonkun auktoriteettiasemassa olevan tahon taholta. Opin vertaisryhmissä ennakkoluulottomuutta ja tuomitsemattomuutta. Fasilitointitaitoni kehittyivät merkittävästi työskennellessäni OmaPolku-hankkeessa. Vertaisohjaajani minut onnelliseksi tekee, kun kuulen ja nään vanhempien jakavan kokemuksiaan ja niiden kautta tukevan toinen toisiaan