Moniheli ry:n lausunto laista kansalaisuuslain (359/2003) muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi / VN/28598/2023
Moniheli ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä, jossa kansalaistamisen edellytyksiin lisätään yhteiskuntaosaamista koskeva uusi vaatimus ja sitä koskeva kansalaisuuskoe. Moniheli on Suomen suurin monikulttuurinen verkosto ja kotoutumisen asiantuntijajärjestö, jonka jäsenjärjestöt kohtaavat arjessaan laajasti erilaisissa elämäntilanteissa olevia maahan muuttaneita.
Moniheli tarkastelee esitystä erityisesti kotoutumisprosessin rakenteiden, yhdenvertaisuuden ja kansalaisuuden saamisen tosiasiallisten edellytysten näkökulmasta.
Esityksessä kansalaisuuden saamisen edellytyksiä ei kevennetä miltään osin. Kaikki nykyiset kansalaistamisen vaatimukset säilyvät ennallaan, ja niiden lisäksi kansalaisuuden saaminen edellyttäisi jatkossa uuden yhteiskuntaosaamisen vaatimuksen täyttämistä. Kansalaisuuskoe ei siten korvaa mitään olemassa olevista kotoutumisen osoittamisen keinoista, vaan muodostaa uuden itsenäisen edellytyksen muiden rinnalle. Tämä nostaa kansalaisuuden saamisen kokonaiskynnystä ja kohdistuu erityisesti niihin ryhmiin, joiden kotoutumispolku on rakenteellisten tekijöiden vuoksi hitaampi tai katkonaisempi.
Hallituksen esityksessä jää epäselväksi, missä kotoutumisprosessin vaiheessa ja millä konkreettisilla tukirakenteilla kansalaisuuskoe edellyttämä yhteiskuntaosaaminen on tarkoitus kerryttää. Esityksen perusteluissa osaamisen oletetaan syntyvän hajautetusti kotoutumisen alkuvaiheen palveluissa, koulutusjärjestelmässä sekä arjen toiminnassa ja pitkäaikaisessa asumisessa. Samanaikaisesti kotoutumista tukevat palvelut ovat ajallisesti rajattuja ja koskevat vain osaa Suomeen muuttaneista.
Kotoutumislain mukainen kotoutumiskoulutus ja monikielinen yhteiskuntaorientaatio kohdistuvat ensisijaisesti työttömiin työnhakijoihin ja kotoutuja-asiakkaisiin, joille laaditaan kotoutumissuunnitelma. Nykyisessä maahanmuuttojärjestelmässä on kuitenkin tyypillistä, että henkilö muuttaa Suomeen ilman, että hän vastaanottaa mitään järjestelmällistä kotoutumiskoulutusta tai yhteiskuntaorientaatiota. Tämä koskee erityisesti työperusteisesti Suomeen muuttavia asiantuntijoita, opiskelijoita sekä perhesiteen perusteella muuttaneita henkilöitä. Työssäkäyville ei lähtökohtaisesti laadita kotoutumissuunnitelmaa, eikä heillä ole automaattista pääsyä kotoutumiskoulutukseen tai yhteiskuntaorientaatioon.
Kansalaisuuskoe kohdistuu näin osaamiseen, jonka kerryttäminen ei ole ollut järjestelmällisesti yhteiskunnan vastuulla. Osa maahan muuttaneista on voinut asua Suomessa vuosia, hoitaa työelämään ja perhe-elämään liittyviä velvoitteita ja asioida viranomaisten kanssa ilman, että heille on koskaan tarjottu jäsenneltyä kokonaiskuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Tästä huolimatta heiltä edellytettäisiin kansalaisuutta hakiessaan osoitusta yhteiskuntaosaamisesta nimenomaan kokeen muodossa.
Moniheli pitää ongelmallisena, että muodollista tukea kansalaisuuskoetta edellyttävän osaamisen hankkimiseen on tarjolla vain rajallisesti ja usein vain kotoutumisen alkuvaiheessa. Kansalaisuutta haetaan tyypillisesti vasta 5–8 vuoden maassa asumisen jälkeen, jolloin suuri osa hakijoista on jo pitkään ollut kotoutumispalveluiden ulkopuolella. Esitys ei sisällä toimia sen varmistamiseksi, että kansalaisuuskoetta varten vaadittava osaaminen olisi yhdenvertaisesti saavutettavissa kaikille hakijoille heidän taustastaan, koulutuksestaan tai maahantulon perusteestaan riippumatta.
Esityksessä todetaan, että yhteiskuntaosaaminen voidaan joissain tilanteissa osoittaa myös Suomessa suoritetuilla opinnoilla. Tämä vaihtoehto koskee kuitenkin käytännössä rajattua joukkoa hakijoita, joilla on jo valmiiksi vahva asema suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Suuri osa maahan muuttaneista kotoutuu työn, perheen ja arjen kautta ilman tutkintoon johtavaa koulutusta Suomessa, eikä heidän yhteiskuntaosaamistaan tunnisteta muuten kuin kansalaisuuskoetta suorittamalla.
Moniheli katsoo, että esityksessä korostuu yksilön vastuu osoittaa kotoutumistaan tilanteessa, jossa yhteiskunta ei ole varmistanut riittäviä ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia tämän osaamisen hankkimiseen. Tämä lisää eriarvoisuutta eri maahanmuuttajaryhmien välillä ja siirtää rakenteellisia kotoutumisen esteitä yksilön vastuulle. Erityisen haastava tilanne on niille henkilöille, joilla on puutteellinen kielitaito, heikot digitaidot, oppimisvaikeuksia tai traumaattinen tausta, mutta jotka eivät enää kuulu kotoutumispalveluiden piiriin.
Moniheli painottaa, että kansalaisuus ei ole ainoastaan kotoutumisen päätepiste, vaan myös keskeinen osallisuuden ja yhteiskuntaan kiinnittymisen väline. Kansalaisuuden saamisen edellytysten kiristäminen ilman vastaavaa panostusta kotoutumista tukeviin rakenteisiin heikentää kotoutumisen edellytyksiä, lisää epävarmuutta ja voi pitkällä aikavälillä heikentää luottamusta yhteiskuntaan.
Moniheli katsoo, että ennen kansalaisuuskoetta koskevan edellytyksen käyttöönottoa on välttämätöntä varmistaa, että kaikilla kansalaisuutta hakevilla on tosiasiallinen ja yhdenvertainen mahdollisuus kerryttää vaadittava yhteiskuntaosaaminen. Tämä edellyttää selkeämpää vastuuta ja resursointia yhteiskuntaosaamisen tukemiseen myös kotoutumisen alkuvaiheen jälkeen sekä niille ryhmille, jotka eivät nykyisin kuulu kotoutumispalveluiden piiriin.