Viidentoista vuoden ajan Moniheli on tehnyt työtä tuodakseen Suomen maahanmuuttajayhteisöjen äänen kuuluviin varmistaakseen, että sen jäsenillä on samat mahdollisuudet hyvään elämään kuin muillakin Suomessa asuvilla ja innostaakseen heitä vaikuttamaan yhteiskunnassa, myös vaikeina aikoina.
Kun viimeistelemme päivitettyä strategiaamme, palasin lukemaan Monihelin ensimmäiset strategiset tavoitteet, jotka kirjoitettiin vuonna 2012. (On hämmästyttävää, mitä kaikkea internetistä nykyään löytää!)
Vaikka nuo tavoitteet kuulostivat silloin kunnianhimoisilta, yllätyin huomatessani, että osan niistä olemme oikeasti saavuttaneet, ainakin osittain, tai olemme matkalla niitä kohti.
Yksi tavoite oli:
”Moniheli kehittyy ja kasvaa työnantajana, työllistäen vuoteen 2020 mennessä 30 henkilöä.”
Emme ehkä aivan päässeet siihen, mutta kasvoimme silti kahden hengen tiimistä yli kymmenen hengen asiantuntijaorganisaatioksi.
Toinen tavoite oli:
”Monihelistä tulee valtakunnallinen yhdistys, joka kokoaa yhteen kaikki maahanmuuttaja- ja monikulttuuriset yhdistykset Suomessa.”
Ehkä ei kaikki, mutta nykyään meitä on 170 jäsentä eri puolilta Suomea, kolmestakymmenestä pääkaupunkiseudun perustajajäsenestä, jotka yhdessä perustivat verkoston vuonna 2010.
Ja sitten oli vielä tämä:
”Monihelillä on oma talo tai rakennus sekä oma tutkimus- ja kehityslaitos.”
No – omaa taloa emme vielä ole ostaneet. Mutta nyt kotimme on täällä, Kalliolan Setlementtitalossa. Yhteinen koti samanmielisten järjestöjen kanssa, ja paikka, jonka toivomme olevan myös Monihelin jäsenten ja ystävien oma tila.
Emme ole myöskään perustaneet omaa tutkimuslaitosta, mutta tänä vuonna otimme merkittävän askeleen tutkimusyhteistyöhön, erityisesti Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamien useiden yliopistojen yhteishankkeiden kautta.
Yksi niistä, nimeltään OBaMa (Overcoming Barriers to Participation), pyrkii yhdessä verkostomme toimijoiden kanssa kehittämään ratkaisuja osallistumisen esteiden poistamiseksi.
Tämä teema on ollut mukana Monihelin työssä alusta asti: ensimmäisistä EU-hankkeistamme, kuten iCount, yhteistyössä oikeusministeriön ja ETNO:n kanssa, ja jatkuvassa työssämme maahanmuuttajien poliittisen osallistumisen edistämiseksi.
Olemme tehneet tätä, ja paljon muuta, viimeisen viidentoista vuoden aikana.
Olemme tukeneet maahanmuuttajavanhempia auttamaan lapsiaan toisen asteen opintoihin.
Olemme jakaneet lähes 800 000 euroa pienavustuksia jäsenten projekteihin.
Olemme auttaneet satoja maahanmuuttajia ja perheitä löytämään kodin, ehkäisten asunnottomuutta.
Olemme istuttaneet satoja puita eri kunnissa.
Olemme järjestäneet vaalipaneeleja, joissa maahanmuuttajat eivät olleet vain keskustelun kohteena, vaan aktiivisia osallistujia ja ehdokkaita.
Olemme kouluttaneet ammattilaisia kunnista, asumispalveluista ja kouluista.
Ja kyllä: olemme myös väitelleet, olleet eri mieltä, kokeilleet asioita, jotka eivät toimineet, aliarvioineet työn määrän tai yliarvioineet omat voimamme.
Olemme kaikki vain ihmisiä.
Mutta ennen kaikkea olemme kouluttaneet, neuvoneet, tukeneet ja kannustaneet satoja muita ihmisiä toimimaan monikulttuurisessa kansalaisyhteiskunnassa.
Sillä vaikka Monihelillä on omat tavoitteensa, ei olisi Moniheliä ilman jäsenyhdistysten yhteisöä: todellista muutoksen voimaa.
Jokainen ihminen, joka päättää toimia yhdessä muiden kanssa oman yhteisönsä ja yhteiskunnan hyväksi, on osa tätä tarinaa, jota tänään juhlimme.
Tämä verkosto on vahvistunut.
Viime vuosina monet yhdistykset ovat ottaneet suuren harppauksen kohti ammattimaisempaa toimintaa. Yli viisitoista jäsentä on saanut ensimmäisen monivuotisen hankerahoituksensa, pääasiassa STEA:lta.
Tämän tuen ja omistautuneiden työntekijöiden ansiosta vähemmistöjen yhdistykset ovat osoittaneet, mihin ne pystyvät: kehittämään hyvinvointia edistäviä toimintamalleja, jotka yhdistävät kulttuurisen ja kielellisen osaamisen ammatilliseen asiantuntemukseen.
Kuten tiedämme, ne olosuhteet, jotka tämän mahdollistivat, ovat nyt muuttumassa. Valtakunnallista hankerahoitusta sosiaali- ja terveysjärjestöille ollaan leikkaamassa lähivuosina merkittävästi.
Voimme vain toivoa, että yhdistykset ovat kasvunsa myötä rakentaneet riittävän vahvat kumppanuudet ja hyvät toimintatavat, jotta niiden tärkeä työ voi jatkua.
Me Monihelissä teemme osamme tämän tukemiseksi.
Minulta on kysytty, ovatko verkostomme yhdistykset paniikissa STEA-leikkausten takia. Joskus olen miettinyt, ovatko ne paniikissa tarpeeksi.
Mutta kun sitä ajattelee, ei se ole yllättävää.
Olemmehan me maahanmuuttajat ammattilaisia uudelleen keksimään itsemme.
Olemme asiantuntijoita siinä, miten aloitetaan alusta.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joudumme kohtaamaan tuntemattoman, kyseenalaistamaan varmuutemme tai huomaamaan, että maa jalkojemme alla horjuu.
Sanon tämän ihmisenä – valkoihoisena ihmisenä – joka muutti tänne Länsi-Euroopasta opiskelemaan.
Mutta meidän joukossamme on ihmisiä, jotka ovat selvinneet sodasta, kokeneet kidutusta ja väkivaltaa; ihmisiä, jotka ovat ylittäneet vuoria, metsiä ja meriä päästäkseen tänne; ihmisiä, jotka ovat aloittaneet ammattiuransa uudelleen alusta, joutuneet todistamaan osaamistaan yhä uudelleen. Tai vain oikeuttaan olla täällä ja kuulua tänne.
Jatkamme siis eteenpäin. Matkalla saatamme kompastua, kaatua, ja se on vähintä, mitä voi odottaa.
Mutta me nousemme ylös, itse ja toisiamme tukien.
Löydämme voimaa muiden tuesta.
Siksi uskon yhteisömme ja verkostomme vahvuuteen ja kestävyyteen.
Totisesti, kaikkea tätä hyvää tahtoa tarvitaan tulevina vuosina enemmän kuin koskaan.
Koko Euroopassa näemme, kuinka epäliberaali äärioikeisto nousee ratsastaen maahanmuuttovastaisella retoriikalla, lietsoen pelkoa ja vihaa vähemmistöjä kohtaan ja joissain maissa jopa rajoittaen median ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa.
Olisi helppoa ajatella, että Suomi on kaiken tämän yläpuolella; että sen historia ihmisoikeuksien, vapauden ja rauhan puolustajana määrittäisi automaattisesti sen tulevaisuuden.
Mutta myös täällä näemme, miten ajatukset, jotka ennen tuntuivat itsestään selviltä osilta Suomen identiteettiä, ovat muutamassa vuodessa muuttuneet; Suomi, joka oli koulutuksen ja teknologian edelläkävijä ja vahvan hyvinvointivaltion maa.
Tämä muistuttaa meitä siitä, että ne vapaudet ja oikeudet, joista nautimme, eivät ole kiveen hakattuja.
Ne elävät vain niin kauan kuin ihmiset päättävät ylläpitää niitä puhumalla, toimimalla yhdessä, äänestämällä ja asettumalla ehdolle.
Tähän kuuluu myös kasvava joukko maahanmuuttajia, jotka osallistuvat politiikkaan äänestäjinä, ehdokkaina ja valtuutettuina, jotka ovat mukana rakentamassa kaupunkiensa tulevaisuutta.
Aikana, jolloin demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta kyseenalaistetaan jopa historiallisissa liittolaismaissamme, ja jolloin siviilejä, myös yhteisöjemme perheitä ja ystäviä, kuolee pommituksissa tai näännytetään nälkään, meidän on vaalittava niitä arvoja ja vapauksia, jotka meillä on, ja käytettävä niitä hyvin.
Tätä työtä tekevät yhdistyksemme – myös ne kaikkein pienimmät – joka päivä: ne rakentavat yhteisöä, antavat äänen niille, joita ei ole kuultu, ja pitävät huolen siitä, ettei kukaan jää demokraattisen keskustelun ulkopuolelle.
Emme onneksi ole tässä työssä yksin. Emme voisi siinä muuten onnistuakaan.
Meillä on liittolaisia tässä yhteiskunnassa: ihmisiä, joita ei määritä heidän alkuperänsä tai kielensä, vaan heidän sitoutumisensa avoimeen, oikeudenmukaiseen ja inhimilliseen Suomeen.
He työskentelevät eri sektoreilla ja hallinnon tasoilla: kumppanijärjestöissä, kunnissa ja ministeriöissä ja jakavat kanssamme tämän tavoitteen.
Siksi yhteistyö ei ole Monihelille vain sana paperilla, vaan periaate, jota elämme joka päivä.
Vahvuutemme on paitsi moninaisuudessa, myös yhteisöllisyydessä.
Ymmärtämällä moninaisuutta ja omaa paikkaamme ja vastuutamme siinä rakennamme perustaa todelliselle demokratialle, jossa kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus tulla kuulluksi, vaikuttaa omaan elämäänsä ja osallistua yhteiskunnan rakentamiseen.
Vahvistamme itseämme ja toisiamme ottamaan nämä askeleet kohti aktiivista kansalaisuutta, jotta jokaisella, taustasta riippumatta, olisi reilu mahdollisuus hyvään elämään, kuulumiseen ja menestymiseen täällä Suomessa.
Siispä: malja Monihelin ensimmäiselle viidentoista vuoden jaksolle ja seuraaville viidelletoista, joiden aikana jatkamme Suomen tulevaisuuden rakentamista.