Suomessa järjestö tukee jäsentensä ja vapaaehtoistensa jatkuvaa oppimista ja henkilökohtaista kasvua sekä edistää yhteisödiplomatiaa maahanmuuttajayhteisöjen ja viranomaisten välillä. Monimuotoisuutta ja monikulttuurisuutta kunnioittavan toiminnan ytimessä on yhteisön arjen tukeminen sekä mahdollisuus luoda kontakteja ja verkostoitua.
Andsean toiminta ulottuu Suomen lisäksi Afrikkaan, jossa se pyrkii torjumaan lukutaidottomuutta, sairauksia, köyhyyttä ja syrjintää sosioekonomisten ja sosiokulttuuristen ohjelmien avulla. Tavoitteena on myös osallistua tutkimushankkeisiin, jotka parantavat koulutuksen laatua Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Haastateltavina artikkelissa olivat Andsea ry:n toiminnanjohtaja, David Okelo, talous- ja hallintokoordinaattori Nana Anita Brentuo, ohjelmakoordinaattori Yunga Tassi Rodrick ja kumppanuus- ja verkostokoordinaattori Raymond Otieno.
MAYA vahvistaa luottamusta
Andsealla on neljä työntekijää, noin 40 jäsentä sekä vuosittain viisi vapaaehtoista ja muutama harjoittelija. Järjestön jäsenmäärä on kasvussa.
– Jokainen, jolla on intohimoa, kiinnostusta ja halua kehittää yhteisöä Andsean periaatteiden mukaisesti, on tervetullut osallistumaan työllistymisen, vapaaehtoistyön, harjoittelun, jäsenyyden, kumppanuuden tai sponsoroinnin kautta, kertoo toiminnanjohtaja David Okelo.
– MAYA-palkinto on merkittävä motivaation lähde järjestöllemme, ja osoitus arvokkaasta työstämme yhteisön hyväksi. Tämä saavutus sopii erinomaisesti yhteen ADMN:n käynnissä olevan Inspiring success -ohjelmamme kanssa, iloitsee Andsean tiimi.
– MAYA-palkinto on vahvistanut jäsentemme, seuraajiemme ja yleisön luottamusta siihen, että pystymme toteuttamaan yhteisöön positiivisesti vaikuttavia projekteja. Rahoituksen hankinnan kannalta se on tärkeä lisä portfolioomme.
ADMN inspiroi
Andsean toiminnoista ehkä tunnetuin on YouTuben ADMN-kanava (African Diaspora Media Network). Se tarjoaa inspiroivia keskusteluja ja haastatteluja, jotka tuovat esiin Afrikan diasporan ja muiden maahanmuuttajien tarinoita ja saavutuksia Suomessa. Kanavan sisältö on saanut hyvää palautetta seuraajiltaan.
– Kanavan tavoitteena on jakaa positiivista energiaa lisäämällä moninaisuuden tunnustamista, ja siten edistää ihmisten itsensä toteuttamista sekä henkilökohtaista kehitystä ja edistymistä, kertoo David Okelo.
ADMN-kanavan jatkokehitys perustuu edelleen yhteisön panoksen ja yksityisen sponsoroinnin hankkimiseen. Se pyrkii tavoittamaan jatkossa yhä useampia ihmisiä ja yhteisöjä.
– Tavoitteena on perustaa monikielinen radiokanava ja kuukausittain ilmestyvä sanomalehti, jotka keskittyvät maahanmuuttajiin liittyviin aiheisiin. Yhteistyö suomalaisten valtamediakanavien kanssa voisi laajentaa kanavan vaikutusta merkittävästi, pohtii Okelo.
Tukea ja kumppaneita tarvitaan
ADMN-kanavan lisäksi Andsea järjestää kulttuuritapahtumia, kuten syksyisin järjestettävä Dietary Diversity Cultural -tapahtuma, jossa kokataan ja esitellään perinteisiä ruokia eri Afrikan maista. Ohjelmassa on myös taiteisiin, kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyviä tapaamisia, joissa keskustellaan vaikkapa afrikkalaista alkuperää olevista museoesineistä, muodista ja muotoilusta.
Järjestö myös neuvoo ja mentoroi jäsenistöään työllisyys- ja kulttuurikysymyksissä sekä keskustelee muun muassa suomalaisesta työelämästä.
Järjestöjen rahoitusleikkaukset haastavat myös Andseaa, erityisesti toimitilojen ja lisähenkilöstön osalta.
– Haemme lahjoituksia ja sponsoreita tukeaksemme toimintaamme yhteisöissä ja edistääksemme kestävän kehityksen Agenda 2030 (SDG) toteuttamista Suomessa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Okelo toteaa.
Andsealla on suomalaisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa järjestö edistää laajasti monikulttuurisuutta mm. liikunnan, kulttuurin ja harrastusten saralla, sekä maahan muuttaneiden kotoutumisessa ja työllistymisessä. Yhteistyötä tehdään myös kansalaisvastuuta ja sosiaalista vastuuta koskevan tietoisuuden lisäämiseksi.
Kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävässä kehitysyhteistyössä Andsea keskittyy koulutukseen ja tutkimukseen, humanitaariseen toimintaan, yhteisön kehittämiseen ja voimaannuttamiseen sekä kansanterveyteen, vesihuoltoon, sanitaatioon ja hygieniaan liittyviin kysymyksiin.
– Kehitysyhteistyössä teemme vapaaehtoistyötä edistääksemme ja parantaaksemme koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaalityötä. Tähän työhön tarvitsemme jatkuvasti vapaaehtoisia ja harjoittelijoita eräisiin Saharan eteläpuolisiin Afrikan maihin.
– Vapaaehtoiset voivat olla eläkeläisiä, nuoria, asiantuntijoita tai ammattilaisia. Haluamme vahvistaa syrjäytyneen yhteisömme ihmisiä ja tukea työpaikkojen luomista, työllistymistä ja tiedon hankkimista työttömille ja syrjäytyneille nuorille.
– Etsimme myös kumppaneita, jotka ovat voivat lahjoittaa lääketieteellisiä ja ICT-laitteita ihmishenkien pelastamiseksi ja syrjäytymisen torjumiseksi Afrikassa.
Miten kaikki alkoi
Andsea sai alkunsa vuonna 2013 Kenya-Finnish Services -nimisenä, keskittyen alun perin kenialaisten ja kenialaistaustaisten suomalaisten tuolloin kohtaamiin sosiaalisiin, kulttuurisiin ja oikeudellisiin haasteisiin.
Toiminnan laajentuessa ja vuorovaikutuksen lisääntyessä eri ryhmien kesken kävi ilmeiseksi, että tarve sosiaaliselle, kulttuuriselle, taloudelliselle ja kansalaiskasvatukselle ei koskenut ainoastaan kenialaistaustaisia, vaan myös muita Afrikan eri maista Suomeen muuttaneita.
Afrikkalaisyhteisö Suomessa kohtasi tuolloin sekä kaikille yhteisiä että ryhmien välisiä haasteita, kuten esimerkiksi kielimuurit, kulttuurierot, ruokakysymykset, erilaiset tavoitteet ja sosiaaliset verkostot, mukaan lukien ongelmallinen aukko kansainvälisten kehityshankkeiden yhdistämisessä.
Vastauksena näihin puutteisiin ja haasteisiin David Okelo kokosi yhteen Suomessa asuvia aktiivisia toimijoita kymmenestä eri Afrikan maasta, ja vuonna 2019 rekisteröitiin Andsea ry.
– Tavoitteena oli perustaa laajempi järjestö, joka tukee Afrikasta muuttaneita ja muita maahanmuuttajayhteisöjä Suomessa ja edistää yhteistyötä myös Afrikan maiden kanssa aina kun se on mahdollista.