Lausunnossa Moniheli kiinnittää huomiota raportista puuttuviin kotoutumisen ja osallisuuden hyvinvointivaikutuksiin, STEAn asemaan järjestöjen yleisavustusten jakajana sekä esitetyn rahoitusmallin seurauksiin.
Monihelin lausunnossa viitataan Mika Pyykön selvitykseen, johon löydät linkin tekstin lopusta. Lausuntopyynnön ohessa esitettiin tarkentavia kysymyksiä. Kysymykset ja vastaukset niihin löytyvät tästä artikkelista vapaamuotoisen lausunnon jälkeen.
Lausunto
Moniheli haluaa kiinnittää huomiota raportista puuttuviin kotoutumisen ja osallisuuden hyvinvointivaikutuksiin, sillä sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen kuuluu terveyden edistämisen ohella STEAn tehtäviin. STEA-rahoitteisten järjestöjen joukossa tehdään paljon terveyttä edistävää työtä, joka liittyy jo olemassa oleviin julkisiin palveluihin, joiden puutteita täydennetään järjestötyöllä. Sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseen on julkisella puolella tarjolla huomattavasti vähemmän resursseja, ja se onkin ollut järjestöjen erikoisalaa.
Onnistunut kotoutuminen on selkeässä yhteydessä korkeaan sosiaaliseen hyvinvointiin (harvemmin yksinäisyyttä, useammin osallistumista vapaa-ajan toimintaan, useita hyviä ystäviä, tyytyväisyyttä ihmissuhteisiin). Samoin korkea sosiaalinen hyvinvointi yhdistyy systemaattisesti erilaisiin terveyden indikaattoreihin (hyväksi koettuun terveyteen, työkykyisyyteen, harvinaisempaan psyykkiseen kuormittuneisuuteen). (Castaneda & Kuusio 2019)
Toisena huomiona haluamme nostaa esille STEAn hyvin poikkeuksellisen aseman laajana järjestöjen yleisavustusten jakajana. STEA on Suomessa käytännössä ainoa rahoittaja, jolta pieni tai keskikokoinen aikuisten sosiaalista hyvinvointia edistävä järjestö voi saada toiminnalleen yleisavustusta. Tämä on johtanut siihen, että järjestöt tekevät yleisavustuksella paljon muutakin yleishyödyllistä toimintaa, kuten demokratian edistämistä ja yhteiskuntakasvatusta. Esimerkiksi yhdenvertaisuuden edistämiseen ei ole tarjolla mitään omaa rahoitusta, vaan järjestöt tekevät sitä yleisavustuksella. STEA rahoittaa käytännössä järjestöjen vaikuttamistyötä niiden ihmisryhmien puolesta, joilla ei ole varaa ostaa lobbauspalveluita yrityksiltä. Näiden toimintojen rahoitusta ei voi noin vain poistaa, sillä niillä on merkittävä rooli yhteiskunnassa, ja järjestöt tekevät kyseistä työtä usein esimerkiksi tiiviissä yhteistyössä eri ministeriöiden kanssa. Monihelin kokemus on, että julkiselta puolelta tulee jatkuvasti erilaisia konsultointipyyntöjä, kun kaivataan esimerkiksi eri vähemmistöryhmien tai yleisesti kansalaisyhteiskunnan näkemyksiä päätöksentekoon. Tähän konsultointitarpeeseen vastaaminen edellyttää asiantuntijuutta, jota ei voida tuottaa ilmaiseksi. Haluammekin nostaa esille sen, että mikäli näiden toimintojen rahoitusta leikataan STEAn puolella, on niille mahdollistettava rahoitus muualta, esimerkiksi Oikeusministeriön tai VNK:n puolelta.
Kolmanneksi katsomme vaihtoehdon A johtavan entistä tiukempaan avustusten valtionohjaukseen, mikä ei ole kansalaisjärjestöstrategian tai hallitusohjelman mukaista tai STEAn työmäärän kannalta järkevää. Uusi järjestelmä edellyttäisi STEAlta myös enemmän järjestökentän ohjausta ja koordinointia, sillä koordinoivien yhdistysten määrää on ehdotuksessa rajoitettu yhteen per alue. Koordinoivia järjestöjä tarvittaisiin päinvastoin lisää. Emme myöskään kannata avustuksensaajan oman vapauden vähentämistä avustuksen käytössä, sillä se mahdollistaa jouston ja nopean reagoinnin, joka on järjestökentän vahvuus.
Viimeisenä huomiona haluamme nostaa esiin Omarahoitusosuuksien turvaamisen. Omarahoitusosuuksien sujuva myöntäminen on järjestöjen toiminnan kannalta jatkossa entistä tärkeämpää, ja omarahoituksen sujuvaan myöntämiseen on kiinnitetty huomiota selvityksessä. STEAn jakamien varojen pienentyessä esitämme, että erillisen rahaston perustaminen STEAn ulkopuolelle voisi olla mahdollista, jotta hankkeet eivät olisi sidottuja pelkästään STEAn tavoitteisiin vaan järjestöt pääsisivät toimimaan vapaammin vastaten monenlaisiin yhteiskunnan tarpeisiin.
(Castaneda & Kuusio): https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139151/TEM_oppaat_10_2019_Tutkimusartikkeleita_kotoutumisesta_20012020.pdf?sequence=1
Kysymykset
- Raportissa ehdotetaan avustustoiminnan uudistamista kahdella vaihtoehtoisella mallilla.
- A – Tasapainoista tulevaisuutta rakentamassa (raportin kappale 4.1.)
- B – Muutokseen sopeuttaminen (raportin kappale 4.2)
Kumpi malleista soveltuu mielestänne paremmin uudistuksen lähtökohdaksi?
Useat muut lausunnonantajat, mm. SOSTE ja avustusasioiden neuvottelukunta ovat jo tuoneet esille vaihtoehtojen vertailukelvottomuuden. Vaihtoehto A sisältää niin suuria rakenteellisia muutoksia, että niiden toteuttaminen ei ole mahdollista suunnitellussa aikataulussa. Vaihtoehto B taas on kuvattu hyvin suppeasti eikä sen vaikutuksia ole selvityksen perusteella mahdollista arvioida. Moniheli tukee avustusasioiden neuvottelukunnan lausunnossa esitettyä vaihtoehtoa C.
- Selvityshenkilön raportissa esitetyssä Tasapainoinen tulevaisuus- avustusmallissa avustuksia kohdennettaisiin viidelle teema-alueelle, jotka liittyvät yhteiskunnan keskeisiin haasteisiin, joihin liittyvään toimintaan tulisi jatkossa kohdentaa STEA-avustuksia. Teemat liittyvät suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin haasteisiin, kuten ikärakenteen muutokseen ja kansansairauksiin. Kappaleessa 4.1 esitetyt teemat ovat:
- lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin lisääminen
- ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen
- mielenterveyden edistäminen
- yksinäisyyden vähentäminen ja osallisuuden vahvistaminen
- väestöterveyden edistäminen ja kansansairauksien ehkäisy)
Ovatko esitetyt teemat edustamasi organisaation näkökulmasta perusteltuja?
Teemat ovat terveyden edistämisen näkökulmasta olennaisia, mutta niistä puuttuu laajemman hyvinvoinnin näkökulma. Esimerkiksi “yksinäisyyden vähentäminen ja osallisuuden vahvistaminen” -teeman alla puhutaan lähinnä yksinäisyydestä. Osallisuus ei ole pelkästään yksinäisyyden puutetta. Vahvalla osallisuuden kokemuksella on kuitenkin selkeitä hyvinvointivaikutuksia (Osallisuuden edistäjän opas, THL 2023), eikä osallisuutta tulisi ohittaa vain yksinäisyyden vähentämisenä. Osallisuus liittyy läheisesti yksilön toimintakykyyn ja mahdollisuuteen tehdä omaan elämään liittyviä päätöksiä, sillä ilman osallisuutta yksilö on irrallaan yhteiskunnasta eikä tunne sen palveluita, yhteisöjä, kulttuuria tai omia kiinnittymiskohtiaan siihen.
Mikäli teemat ymmärretään selvityksessä kuvattua laajemmin ja niihin kuuluvia läpileikkaavia elementtejä kuten maahanmuuttotausta sisällytetään jokaisen teeman alaisuuteen, ovat teemat Monihelin näkökulmasta terveyden edistämisen järjestöille riittäviä. STEA-avusteisten järjestöjen joukossa on kuitenkin suuri joukko järjestöjä, joiden toiminta ei lukeudu suoraan näiden teemojen alle, vaan edistää teemojen toteutumista välillisesti. Esimerkiksi kattojärjestöjen toiminta edistää usein lähes kaikkia teemoja jäsenjärjestöjen toiminnan tukemisen kautta.
- Kappaleessa 4.1.1.6 selvityshenkilö on esittänyt tapoja, joilla teemoja olisi mahdollista työstää edelleen siten, että STEAlla on alkuvaiheessa merkittävä rooli. Miten mielestänne mahdolliset muut teemat tulisi määritellä?
Teemat ovat hyvin terveyskeskeisiä, eikä STEA-rahoitteisten järjestöjen toiminnan vaikutuksia muiden hyvinvoinnin osa-alueiden lisäämiseen ole huomioitu vastaavassa määrin. Moniheli kannattaa läpileikkaavampaa lähestymistapaa, jossa esimerkiksi osallisuus ymmärretään laajemmin kuin yksinäisyyden vähenemisen kautta. Nyt 4.1.1.4. yksinäisyyden vähentäminen ja osallisuuden lisääminen -teema on hyvin kapea-alainen. Moniheli ehdottaa, että mikäli tämä teema otetaan käyttöön, laajennetaan sitä merkittävästi sisältämään myös yksilön yhteiskuntaan osallistuminen. Tässä ymmärrämme osallisuuden niin, että se mahdollistaa omaan tulevaisuuteen ja elinympäristöön vaikuttamisen.
Ehdotamme kotoutumisen lisäämistä omana teemakokonaisuutenaan. Kotoutuminen on laaja ja kompleksinen kokonaisuus, jonka osa-alueet lukeutuvat muiden ehdotuksessa A esiteltyjen teema-alueiden alle. Niiden käsittely vaatii erityisosaamista kotoutumiseen kuuluvien prosessien tuntemuksesta kulttuuritietoisuuteen ja syrjinnän vastaiseen työhön. Maahanmuuton trendi on tulevaisuudessa kasvava, ja mikäli kotoutumista ei nosteta omaksi teemakseen, Moniheli näkee riskin siinä, että kotoutumista edistävät toiminnot siiloutuvat sellaisten järjestöjen oheistehtäviksi, joilta puuttuu tarvittu erityisosaaminen. Kotoutumista tukevien toimintojen laadukas toteuttaminen on paitsi ihmisten elämänlaatuun merkittävästi vaikuttava tekijä, myös vakavimmillaan sisäisen turvallisuuden kysymys, eikä sitä tulisi siksi sysätä muiden kokonaisuuksien varjoon.
Kotoutumisen tukeminen on hyvinvoinnin tukemista. Onnistunut kotoutuminen lisää luottamusta suomalaiseen yhteiskuntaan ja palvelujärjestelmään, kykyä etsiä tietoa luotettavista lähteistä ja oikean tiedon saantia, kasvattaa verkostoja valtaväestöön ja sitouttaa siten yhteiskuntaan, lisää osallisuuden tunnetta ja motivoi yksilöä osallistumaan yhteiseen päätöksentekoon. Onnistuneesti kotoutunut yksilö tuottaa lisäarvoa ympärilleen työllistymällä, harrastamalla ja tukemalla omaa yhteisöään monin tavoin. Vaikeudet kotoutumisessa taas ovat yksi merkittävimmistä maahan muuttaneiden hyvinvointia heikentävistä tekijöistä (THL, Maahanmuutto ja hyvinvointi).
Mika Pyykön selvitys: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-8661-9