Search
Close this search box.
30.11.2021

OmaPolku-hanke etsii projektikoordinaattoria – Hae 6.12. mennessä!

Toimitus
OmaPolku-hanke etsii hankkeen viimeiselle toimintavuodelle projektikoordinaattoria.

Moniheli on suomalainen monikulttuurinen verkosto, johon kuuluu yli sata järjestöä. Tuemme maahan muuttaneita, kotoutumista ja yhteiskunnallista osallisuutta ja edistämme yhdenvertaisuutta.

OmaPolku on Monihelin kolmivuotinen (2020–2022) STEA-rahoitteinen hanke, joka edistää maahanmuuttajataustaisten nuorten koulutuksellista yhdenvertaisuutta. Hankkeen päätarkoituksena on, että maahanmuuttajataustaiset nuoret löytäisivät paremmin heidän omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan vastaavan toisen asteen koulutuksen perusopetuksen jälkeen ja saisivat tarvitsemaansa tukea koulutuspolun valinnassa.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa maahan muuttaneiden vanhempien valmiuksia tukea nuorta sekä opinto-ohjaajien kulttuurisensitiivisiä taitoja kohdata maahanmuuttajataustaisia nuoria ja heidän vanhempiaan ohjaustyössään. Lisäksi hankkeen tavoitteena on kehittää maahan muuttaneiden vanhempien ja opinto-ohjaajien välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä siinä vaiheessa, kun nuori suunnittelee ja valitsee peruskoulun jälkeistä koulutuspolkuaan. Hankkeen toimintamuotoja ovat omakielinen vertaistoiminta maahan muuttaneille vanhemmille, opinto-ohjaajille suunnattu pilottikoulutus ja yhteistyöfoorumit.

OmaPolku etsii

OmaPolku-hanke etsii nyt hankkeen viimeiselle toimintavuodelle projektikoordinaattoria vastaamaan Uudenmaan vertaistoiminnan koordinoinnista. OmaPolku-toiminnalle haetaan pysyvää rahoitusta hankkeen viimeisen toimintavuoden aikana. Työ alkaa 3.1.2022 tai sopimuksen mukaan.

Projektikoordinaattorin tehtäviä ovat mm:

  • Vertaistoiminnan koordinointi ja vertaistapahtumien järjestäminen Uudellamaalla
  • Vertaistoimintaan liittyvistä yhteistyökumppanuuksista vastaaminen
  • Viestintään ja vertaistoiminnan markkinointiin liittyvät tehtävät
  • Vertaisohjaajien työn ohjaus, tuki ja valvonta
  • Vertaisohjaajien rekrytointiin ja kouluttamiseen osallistuminen
  • Vertaistoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen osallistuminen
  • Hankkeen yhteistyöfoorumeiden toteuttamiseen osallistuminen

 

Etsimällämme projektikoordinaattorilla on:

  • Kokemusta vastaavasta projektityöstä (mielellään STEA-rahoitteisista hankkeista)
  • Tehtävään soveltuvaa koulutusta (vähintään ammattikorkeakoulutasoinen)
  • Kokemusta toimimisesta monikulttuurisessa työyhteisössä
  • Kokemusta sosiaalisen median viestinnästä
  • Hyvä suomen ja englannin kielen taito (suullinen ja kirjallinen), muut kielet ovat plussaa
  • Omatoiminen ja joustava työote
  • Hyvät verkostoitumis-, vuorovaikutus- ja esiintymistaidot
  • Hyvä organisointi- ja paineensietokyky
  • Hyvät IT-taidot

 

Moniheli tarjoaa:

  • Mahdollisuuden tehdä monipuolista ja merkityksellistä työtä sekä edistää koulutuksellista yhdenvertaisuutta Suomessa
  • Kaksikielisen työyhteisön – suomi ja englanti ovat työkieliä
  • Joustavan, innostavan ja monikulttuurisen työyhteisön Helsingin Kalasatamassa
  • Mahdollisuuden etätöihin
  • Kokoaikatyön (37,5 h/vko), työ sisältää satunnaista ilta- ja viikonlopputyötä
  • Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen mukaisen palkan

 

Hakeminen ja lisätiedot:

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo sähköpostitse viimeistään maanantaina 6.12. klo 23:59 mennessä osoitteeseen jobs@moniheli.fi. Merkitse sähköpostin otsikkokenttään hankkeen nimi ja tehtävä, johon haet.

Lisätietoa tehtävästä saat puhelimitse OmaPolku-hankkeen projektipäälliköltä Sara Herralalta (puh. 050 5434 575) pe 3.12. klo 9-11 ja sähköpostilla sara.herrala@moniheli.fi.

Lisätietoa OmaPolku-hankkeesta löydät täältä: https://moniheli-fi.hel9.wp-cloud.dev/teemat/koulutus/

Kirjaudu

Log in

HUOM! Jäsensivut eivät ole tällä hetkellä käytettävissä.
NOTE! Member pages are currently unavailable.